Olen ollut pitkään vuokralla asumisen kannattaja. Kuitenkin yksi asia johti toiseen ja yhtäkkiä huomasimme olevamme ison vanhan talon omistajia. Minä, mies ja kaksi pientä tytärtä.

Talo on vanha, -59-60 rakennettu rapattupintainen puutalo. Sama nyt jo kahdeksankymppinen pariskunta on rakastanut taloa sen rakentamisesta asti ja se näkyy talon kunnossa ja tunnelmassa. Talossa ei ole tehty mitään höpöhöpöremontteja 70- ja 80-luvuilla, talo on raikas ja terve. Alun perin talo on älykkäästi, taitavasti ja jämerästi rakennettu. Talo sijaitsee itäuusmaalaisen pikkukunnan keskustassa, suojaisassa kulmassa kunnantalon takana. Paikka on parempi kuin hyvä lasten koulua ja päiväkotia katsellen. Taloa ympäröi ns. vanha puutarha, kaunis ja lemmellä huollettu. Istutuksia, perunamaata, kasvihuone, omenapuita. Olemme siis onnenpekkoja!

Talossa on kolme kerrosta. Täyskorkean kellarikerroksen päällä on asuinkerros. Sen päällä on vielä yläkerta, johon on sisäänkäynti kylmäeteisen kautta. Yläkerta on rakennettu toiseksi asunnoksi 70-luvulla ja se on pinnoiltaan aika epätrendikkään retrokas kokolattiamattoineen. Yhteensä talossa on asuinneliöitä suunnilleen 160 ja lisänä saunat ja kellaritilat alhaalla. Yksi suuri plussa on alun perin leipomoksi suunniteltu katutason huoneisto, jossa on valtava leivinuuni: aiemman emännän mukaan uuniin mahtuu 28 leipää.

Hyvästä peruskunnosta huolimatta tämänikäisessä talossa alkavat putket pelottaa ja viemärit värisyttää. Putkiremppa on siis tehtävä välttämättä. Samalla menevät uusiksi luontevasti uusiksi märkätilat - esimerkiksi minkäänlaista ilmiselvää pesukoneen paikkaa ei talossa ole. Myös keittiö alkaa olla aikansa elänyt. Olemme eläneet talossa nyt kolmisen kuukautta, ennen kuin remontti alkoi. Mitä pidempään olemme täällä olleet, sitä vähemmän haluaisimme talosta muuttaa.

Tässä blogissa kirjoitan itselleni muistiin remontin vaiheita, mutta en pane pahakseni, jos joku muukin jonkun idean sieltä löytää tai mielenkiinnolla seurailee. Remontti on jo käynnissä ja autot hidastavat kohdallamme ja päät kääntyvät kävelijöiltä. Tämän blogin lukijoiden ei sitten tarvitse ajaa ojaan tässä meidän pätkällä.


1-normal.jpg